Ruusuja lumessa-runo-cd

Hinta: 15,00 EUR
Runo-cd, johon olen lukenut osan runoista runokirjasta Ruusuja lumessa

Maitotonkkapäinen mummo

Hinta: 20,00 EUR
Paulig-tyttö nojaa heinähankoon, laulaa huulten välissä timotei: ”Aina kun mä maitoo juon, mä muistan sut ja hetken tuon!” Vasikan päässä kuhmurainen Esson peltikanisteri keinuu hiljaa keinuu tuulen tahdissa. Pappa nilkuttaa, toinen käsivarsi leikattu sotavuosien jälkeen ja kermamaito pulputtaa kylän tiellä mustat ikkunat tuijottavat tulehen kauan. Lehmähaan portti narahtaa, heinä rusahtaa, pieni mummo seisoo tienhaarassa maitotonkka päässä (Näyte kirjasta Maitotonkkapäinen mummo)

Ruusuja lumessa

Hinta: 15,00 EUR
Puutarhassa avomaakurkut kasvavat sinustahäneen vihreät rihmat kantavat kaunaa, mutta eräänä päivänä kukaan eihuomaa kun ne punastuvat ja alkavat heittäämarjaterttuja suuhunsa aivan kuin mitään ei olisitapahtunut aivan kuin kukaan ei olisikoskaan tullutkaan niitä vastaan ja sanonut, että kukaan ei tuleminun luokseni puskevat päivät ulkoista tuulta havaittavissa Kirjavaunu Junaan perustettiin kirjavaunu, sieltä löytyvät Tostoit, Tammen kultaiset kirjat ja kaikki sellaiset pienetyllätykset, joita et ole tiennyt olevanolemassakaan juna puksuttaa eteenpäin ja vaunuun astuu mies, jolla onkumitossut jalassa, ne näyttävätkummallisiltahelteisessä kirjavaunussa, jossa asuu naakkoja jakalaparvia ja keltaisia ankkoja kulkee kirjojen päälläsiksakkia ja kaikki kaakattavat ja kertovat monia omiatarinoita, joissa ei ole mitään järkeä. Mies alkaa lukea Canterburyntarinoita eikä kohta enää muista, missäon ja missä piti jäädä pois. Hän astuu junasta Vaasassa,vaikka piti jäädä Pasilaan, silti hän luulee olevansaEnglannissa, nummella sumun keskellä Pöydällä on ruusuja lasissa ja kaikki nuokkuvat valtavientarinoiden painosta. Jossakin laulaa PrinsessaRuususen pieni pajulintu ja tuudittaa nurkassa olevat lapset uneen. Mummot virkkaavat ikuisiapitsejään japapat kaivavat piippujensa päitä Ja juna juna jyskyttää jyskyttääjyskyttää ihmiset tulevat ja menevät, kokoavat matkalaukkunsa, sateenvarjonsa, piippujansa juoksevat junaa kiinni mutta kirjavaunu pysyy, se ei liiku, vaikka liikkuu enemmän kuin mikään (Näyte kirjasta Ruusuja lumessa)

Maitokahvimaa

Hinta: 15,00 EUR
”Mr Lawrenbooth koki melkoisen yllätyksen kävellessään metsän läpi. Hän tuli varjoisalle aukiolle, jolla istui lauma tummia miehiä. Mr Lawrenbooth kokeili hattuaan: onneksi se oli vielä aivan asiallisesti hänen päässään. Hän tarttui edessä olevan miehen mustaan käteen ja kysyi kursailematta, oliko tämä polttanut kätensä. Mies nauroi ja sanoi, että ei suinkaan, hän kertoi joutuneensa tekemään vain niin paljon puita elämänsä aikana. - Kasvaako täällä puita? Mr Lawrenbooth kysyi hämmästyneenä. Hän tuijotti eteensä avautuvaa maisemaa, eikä enää nauranut. Hän oli hyvin väsynyt kaikkeen tähän epämääräisyyteen. Hän olisi halunnut pysyvät kodin. Mutta ei, täällä hän vain oli, jatkamassa tätä typerää lentoa aina vain uudelle avaruusasemalle. Hän palasi pian alukseen, jonne olivat jo kaikki muutkin saapuneet. Ilmeisesti kukaan ei ollut löytänyt täältä mitään toimeksi annettavaa maan asukkaille. - Tulepas keiju käymään tässä, annan pienen maistiaisen, sanoi Mr Lawrenboothin vieressä istuva nainen. Nainen tarjosi keksiä keijukaiselle, joka leyhytteli hetken siipiään ja katosi sitten avaruusaluksen ikkunasta ulos. Niitä ilmestyi alukseen tuon tuostakin ja sitten ne hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat sisään tulleet. Niiden toimenkuvasta ei ottanut oikeastaan kukaan mitään selvää. Ne vain lentelivät sinne tänne, ne olivat ikään kuin tämän paikan lintuja, jotka etsivät ravintoa itselleen. Joskus joku oli lohkaissut, että niiden avulla pystyi saamaan toiveita esitettyä, mutta ei kukaan oikein ollut uskonut asiaa, koska kukaan ei yksinkertaisesti vain ollut koskaan saanut mitään, mitä oli toivonut. Silti aina joku joskus kuitenkin koetti onneaan, niin kuin nyt tämä toivottomasti ikävystynyt rouvashenkilö, jonka suupielet olivat osoittaneet maata jo kauan. Hän oli loputtoman väsynyt tähän leikkiin, hän olisi halunnut myös kotiin, niin kuin useimmat muutkin aluksessa olleet ihmiset. Kun keijukainen oli hävinnyt, nainen keksi jälleen mielestään oivan keinon. Hän pyysi aluksen ohjaajaa avaamaan ikkunan ja sanoi, että hänen täytyisi päästä puutarhakutsuille lepäämään. Kuski totteli ja pian oli koko joukko Jupiterin kuuluisassa puutarhassa. Paikalla oli paljon väkeä. Sinne olivat saapuneet naamarisiskokset, Avanti ja Avirina. Naamiot ilmestyivät heidän kasvoilleen heti, kun he avasivat kotiportin ja sulkivat sen jäljessään. Heille oli tärkeä olla enemmän kuin he olivat. Vähän aikaa he siellä viihtyivät, sitten oli aika lähteä alukselle. Pimeä laskeutui maan ylle, avaruus kimmelsi mielettömänä valomerenä. Kukaan ei ollut koskaan nähnyt sitä niin kauniina kuin sinä yönä, kun kaikki tapahtui. Nainen avasi juustopurkin ja antoi sen valkoiselle keijukaiselle, joka alkoi syödä siitä. Samassa keijukainen alkoi muuttua: sille kasvoivat siivet, pitkä nokka, höyhenpeite – siitä tuli valkoinen joutsen. Sitten se muuttui pikku hiljaa uudelleen – siitä tuli vihreä sammakko. Sen silmät muistuttivat kruunujalokiviä. Koiranputket valaisivat taivasta. Kajastus valaisi onneksi jo taivaanrannan ja kantamukset alkoivat tipahdella yksitellen maahan. Alus katkesi keskeltä kahtia. Ja kaikki asukkaat löysivät itselleen uuden pienen kodin, jossa saattoivat keittää makkarasoppaa ja kuunnella sävelradiota ilman, että kukaan olisi heitä häirinnyt saatikka tullut utelemaan jotain jonninjoutavaa.” (Katkelma kirjasta Maitokahvimaa)

Lumikettu

Hinta: 15,00 EUR
”Hän nousi, pudisteli lumet vaatteistaan. Onneksi kaikki palaa ennalleen, vaikka ei kuitenkaan koskaan. Kaikki muuttaa meitä, meissä asuvat kaikki kokemukset. Vaikeudet kasvattavat. Ajattele positiivisesti. Vaikka läpi harmaan kiven. Kaikki latteudet, joille hän oli aiemmin hymähdellyt, joita oli suorastaan inhonnut, tuntuivat nyt niin oikeilta ja tilanteeseen sopivilta. Kaisa ajoi kotiin ja meni sisään. Eteinen otti hänet vastaan ihanan lämpimänä. Silti häntä paleli yhä, ilmeisesti makoilu hangessa oli ollut liikaa. Talo hengitti, ei, oli ikään kuin se olisi pidättänyt hengitystään. Mies ei ollut vieläkään tullut. Viikon hän oli ollut reissussa. Kaisa ei ollut viitsinyt soittaa Marialle, yksinkertaisesti hänen ylpeytensä pani vastaan. Ilmeisesti Marian luona oli parempi täyshoito. Ehkä Mark sai joka päivä aamiaisen seisovasta pöydästä tai jopa vuoteeseen. Ehkä hän sai joka päivä paahtopaistia tai mantelikalaa kermakastikkeella, jälkiruoaksi taatelipiirasta kermavaahdon kera. Kaisa heräsi sohvalta. Niska oli omituisesti puutunut, päätä särki. Hän oli nukahtanut kesken kirjoittamisen. Painajainen oli edelleen hänen mielessään, kun hän avasi jääkaapin oven ja etsi itselleen jotain syötävää. Keiju-rasian kantta avatessaan hän kuuli rapinaa. Taas oli asetettava hiirenloukkoja. Hän kuvitteli, miten hiiren pää vääntyili sen puristuksessa ja pienet jalat vipattivat ilmassa, kun ne koettivat vielä saada otetta pienistä savujuustonpalasista. Miksi hänen piti olla yksin tässä talossa? Miksi hänen täytyi kuunnella noita loputtomia nurkkapielien paukahteluja, hiiren rapistelua keittiön kaapin alla, hellan loputonta naksuttelua, vintiltä kuuluvaa laahaavaa ääntä. MIKSI? Hän ei kohta enää kestäisi tätä paukahtelevaa, narahtelevaa, vinkuvaa taloa. Oli keskiyö. Kaisa avasi juuri hillopurkin kantta pannukakun muhiessa uunissa, kun ovi kolahti. Rykäisy oli tuttuakin tutumpi. Helpotus ja pelko, kumpaa hän tunsi enemmän? Hän kuuli, miten mies riisui eteisessä saappaansa, asetti ne huolellisesti kuivumaan patterin viereen, ropsutteli isommat vedet sadetakistaan ja laittoi sen sitten kuivumaan oven karmille. Hän ilmestyi ovelle hiukset märkinä, kysyvän näköisenä. - Täällä istut ja kirjoittaa? Leivot? Keskiyö? Hän meni katsomaan, oliko teepannussa mitään. - Se on jäähtynyttä, Kaisa vastasi hänelle. Häntä alkoi ärsyttää miehen käytös, tulla nyt noin vain muina miehinä takaisin selittämättä. Mark hämmensi hiljaa kahvikuppiaan ja haukotteli. - Istumme sitten täällä, vaikka ulkona hieno ilma, hän sanoi ja raotti toisella kädellään hieman kaihdinta. - Antaa olla. Kaisa paiskasi luutun käsistään. Hän oli ajatuksissa pyörittänyt sitä pitkin pöydän pintaa edestakaisin. - Vaikutat väsyneeltä, hän sanoi myötätuntoisella äänellä. - Niin. - Sinun pitäisi levätä, Mark sanoi. Kerrankaan Kaisan ei tehnyt mieli väittää hänelle vastaan. Hän otti lasin vettä ja lähti huoneeseensa. Kaisa otti pöydältä Eevan ja alkoi selata sitä. Hän kuuli, miten ovi kävi hiljaa.” (Katkelma kirjasta Lumikettu)

Ginestrellehillamekko

Hinta: 15,00 EUR
Runoja ja maalauksia Olen tehnyt kirjan Italian Assisissa, Arte Studie di Ginestrelle -residenssissä Runot ovat suomeksi, italiaksi ja englanniksi.

Suomalais-italialainen rapsodia

Hinta: 25,00 EUR
Aura 2014 Sinä merkityksellisenä päivänä oli Suomessa tihuuttanut lämmintä kesäsadetta koko päivän. Avasin iltapäivällä ikkunan luokasta. Se oli tunkkainen, kun viisitoista murrosikäistä nuorta oli pörrännyt siellä kaksi tuntia etsien sopivia aiheita. He olivat väliin maalanneet milloin mitäkin, toisiaan poskeen, väliin käteensä. Olisin menestynyt varmasti paremmin jossain itsenäisessä työssä, mutta Suomessa oli taiteilijan tunnetusti hyvin vaikea tulla toimeen. Jos apurahoja ei onnistunut saamaan, ei ollut mahdollisuutta selvitä hengissä, tai ehkä oli, mutta hyvin pienin eväin paikalla pysyen. Se ei ollut yksinkertaisesti mahdollista minulle. Olisin kuollut tylsyyteen, jos minun olisi pitänyt pysyä vain tällä pienellä paikkakunnalla ja juoda kahvia keittiön ikkunasta ulos tuijotellen ja harakoiden hyppelyä pihamaalla katsellen. En ollut kuitenkaan vielä keksinyt, mitä muuta voisin tehdä kuin tätä työtä. Ei pelkällä taiteella Suomessa tällainen, kotikaupungin ulkopuolella tuntematon kuvataiteen opettaja pitkälle pötkinyt. Taiteen tekeminen oli kallista, materiaalit ja tilavuokrat, ei se ollut mitään romanttista hömpötystä, että ollaan nyt nälkätaiteilijoita ja niin edelleen. Puhdistin juuri pensseleitä, joita oli tuhraantunut tuntien aikana melkoinen määrä, kun ruotsin lehtori astui luokkaan. - Jaahas, mitäs täällä touhutaan? - Puhdistetaan pensseleitä. Kai Makkosen olemus, harmaanvihreä paita, tummat suorat housut olivat kuin suoraan kovaksikeitetystä poliisisarjasta. Jostain syystä olin hänen mustalla listallaan. Hän oli alkanut suorastaan vainota minua sen jälkeen kun olin sanonut jotain hänen koulutustaustastaan, tai oikeastaan olin kysynyt sitä häneltä. Hän oli vain pudistanut päätään ja käskenyt minun pitää suuni kiinni. Joskus aiemmin hän oli pyytänyt minua hieman hämillään syömään kanssaan läheiseen ravintolaan. Olimme käyneetkin siellä, mutta ei siinä mitään muuta ollut, ainakaan minun puoleltani. En tiedä sitten hänen tunteistaan, voi olla, että hänellä oli jotain toiveita, oli ainakin joskus ollut. - Oppilaat tekivät juuri nuo työt tuolla, nyökkäsin seinällä oleviin akvarelleihin, jotka onnistuivat kieltämättä aivan hyvin. Mitähän Kaitsu tällä kertaa ajoi takaa? Hän selvästi odotti, että olisin alkanut tunnustaa, kuinka vaikeaa minulla oli Ripen kanssa ollut. Ripe, Risto Kaaretkoski, oli äskeisen ryhmän vaikeimpia tapauksia. -- Elin 1887 On selvää, että uin koko ajan vastavirtaan. Aivan koko ajan joudun taistelemaan jotain vastaan. Jos se ei ole konkreettinen este, jonkun ihmisen mielipide, on se yleinen ajatusmaailma. Miten paljon rakastankaan Tyttyä esittävää maalaustani, jossa hän vetelee haikuja tupakastaan. Se on niin tyypillinen näky hänestä! Mutta kuinka paljon olenkaan saanut kuulla siitä paheksuntaa ja väheksyviä huomautuksia! Se on todella tavattoman uuvuttavaa. En yhtään ihmettele, että taiteilijat kuolevat nuorena ja joutuvat kestämään mitä moninaisimpia mielen että ruumiin sairauksia! Taitojani ei ole onneksi kukaan kyseenalaistanut. Sen sijaan aihepiirit herättävät jatkuvaa närkästystä. Olen kuulemma liian piittaamaton ja kapinoin liian näkyvästi porvarillisia arvoja vastaan. Piittaamaton. Huh, mikä sana! Tämä arvostelu johtuu varmasti myös maalausteni koosta. Olen tehnyt nyt tieten tahtoen suurempia töitä. (Katkelma romaanista Suomalais-italialainen rapsodia)